Valokuva © Enphin

Enphin + Horte

Yrjönkatu 3, 00120 Helsinki
G Livelab

Enphin + Horte G Live Labissa 18.2.2023.

Enphin (Mr. Peter Hayden, PH) on julkaissut kuusi albumia ja kehittynyt jokaisella askeleella. Ilmaisu ja instrumentaatio elävät käsi kädessä yhtyeen jatkuvasti luodessa nahkaansa. Vaikka kaikki menneisyyden genrelokeroinnit ovat yhä relevantteja, voidaan pitkään yhtyettä seurannut määritelmä ”post-everything” kirjoittaa nyt isolla.

Enphinin kerrostautuneisiin, määräävästi eteneviin syntetisaattoreihin nojaava ilmaisu kuulostaa siltä, miltä vain pimeitä ja tummia sävyjä toistavan kaleidoskoopin sisään kurkistaminen voisi tuntua. Hypnoottisena junnaava entiteetti Enphin tuntuu samaan aikaan uhkaavalta ja kiehtovalta. Tumma, muodottomana sykkivä, vaarallinen mutta valaiseva. Kuin syvä ja sähköinen pimeän kostea kaivo. Yhtye johdattaa kuulijansa läpi post-apokalyptisten joutomaiden vaatien kuulijalta osallistumista paljastaakseen olemuksensa ja opastaa kuulijan lopulta kohti euforista egokuolemaa.

Horte on arvoituksellisena, rajoja rikkovana ja unenomaisena pidetty äänikollektiivi. Horte luo kappaleistaan kollaaseja, joissa tunnistettavat rakenteet limittyvät yhteen ennalta määrittelemättömän kanssa. Legendaarisella Roadburn-festivaalillakin esiintynyt yhtye sekoittelee taitavasti psykedeliaa, postrockia ja dream popia luoden arvaamattomia ja alati eläviä utuisia tunnelmia.

Horte on julkaissut kaksi albumia, joista uudempi, vuonna 2021 ilmestynyt Maa antaa yön vaientaa on levytetty maineikkaalle Pelagic Recordsille.

G Livelab
18.2.2023
Ovet klo 19, showtime klo 20

LIput 25 €