Valokuva Tenho Restobar / Humu

Humu + Jere Valkonen

Helsinginkatu 15, 00500 Helsinki
Tenho Restobar

Tammikuussa Tenhossa keikkailevat Humu ja Jere Valkonen.

Tammikuussa Tenhossa keikkailevat Humu ja Jere Valkonen.

Humu on vuonna 2021 perustettu taidepop-yhtye, jonka muodostavat muusikko-näyttelijä Anna-Sofia Tuominen ja säveltäjä Tytti Arola. Humun ensimmäinen julkaisu on Lapila-niminen EP, joka julkaistiin kertarytinällä myös videoteoksena toukokuussa 2022. Lapila on saari Naantalin saaristossa, jossa Tuominen vietti paljon aikaa lapsuudessaan. EP:ssä pohditaan juuri sukupolvien jatkumoa, vastuun ottamista, luontosuhdetta, ja suhdetta jo edesmenneisiin rakkaisiin ihmisiin. Musiikillisesti Lapila-EP:n kuusi kappaletta testailevat pop-musiikin rajoja kunnianhimoisesti, mutta leikillisyyttä unohtamatta. Tenhon keikka on aloittelevalle bändille vasta toinen, mutta Lapilan ohella kuullaan myös uusia biisejä.

 

Jere Valkonen on jyväskyläläinen lauluntekijä, jonka musiikissa yhdistyvät coheniaaninen folk, Twin Peaks ja The Beatles. Valkosen laulut uivat tiedollisen ja tiedottoman raja-alueella, universumin hyhmäisiä pohjavirtoja haeskellen.
Valkosen debyyttialbumi julkaistiin syksyllä 2020 ja se sai osakseen radiosoittoa sekä kiittäviä arvioita musiikkimedioissa. Tällä hetkellä hän työstää toista levyään ja esiintyy yhtyeensä, Reborn JKL Experiencen kera.

 

Tenho Restobar

18.1.2023 klo 19 

 

Vapaa pääsy, kesto 3 h