Innocence – DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali
”Huomenna opin tappamaan. Laillisesti.”
”Huomenna opin tappamaan. Laillisesti.”
Näin siis Israelin armeijassa. Tai oikeastaan missä tahansa armeijassa. Mutta päinvastoin kuin monissa muissa maissa, Israelin puolustusvoimissa joutuu asepalveluksen aikana usein todellisiin taistelutilanteisiin.
Vuonna 2022 yhteenotot israelilaisten ja palestiinalaisten välillä olivat verisimpiä vuosikausiin. Israelin miehittämillä palestiinalaisalueilla, etenkin Gazassa ja Länsirannalla, väkivaltaisuuksia puhkeaa edelleen lähes päivittäin. Eikä Israelin ylivoimainen armeija epäröi käyttää tappavaa voimaa palestiinalaistaistelijoita kohtaan surmaten samalla aktivisteja ja siviilejä. Mutta ei kuolonuhreilta välty miehittäjäkään.
Jälkimmäisistä sodan uhreista kertoo israelilaisen elokuvantekijän Guy Davidin dokumentti Innocence. Se käsittelee militarisaation vaikutusta nuorena – oikeastaan teini-ikäisinä – kuolleiden israelilaissotilaiden kautta. Heidän tarinoitaan avataan päiväkirjamerkintöjen ja kotivideonauhoitusten avulla. Kun pakollinen asepalvelus sotii omaa identiteettiä ja kaikkia arvoja vastaan, voi syntyä houkutus kääntää aseen piippu ja luovuttaa kokonaan.
Armeijassa on kaksi vaihtoehtoa: olla joko hyvä taistelija tai hyvä ihminen, kirjoitti yksi dokumentin päähenkilöistä ennen kuolemaansa. ”Tämä maailma on täynnä pahuutta, riistoa, epäoikeudenmukaisuutta ja kärsimystä – –. Kun liityin armeijaan, minusta tuli osa sitä”, luki jäähyväiskirjeessä.
Marko Ylitalo
Kieli: heprea
Tekstitys: englanti
Kesto: 100 min
Ikäraja: K16
Vuosi: 2022
Tuotantomaa: Israel, Tanska, Suomi, Islanti
Ohjaaja: Guy Davidi
Tuottaja: Sigrid Jonsson Dyekjær, Hilla Medalia
Tuotantoyhtiö: Danish Documentary, Medalia Productions
Levitysyhtiö: Autlook Filmsales
Käsikirjoitus: Guy Davidi
Leikkaus: Guy Davidi
Kuvaaja: Avner Shahaf, Guy Davidi
Musiikki: Snorri Hallgrímsson
Äänisuunnittelu: Heikki Kossi