Valokuva Sibelius-Akatemia (c) Paul Brück

Kanteletupa

Mannerheimintie 13a, 00100 Helsinki
Musiikkitalo

Kanteletupa - yhteisöllinen aikamatka musiikin alkulähteille

Kanteletupa - yhteisöllinen aikamatka musiikin alkulähteille

Kanteletupa-konsertti on tapahtuma, jossa yleisö pääsee mukaan musiikin rakentamiseen soittimistona pienkanteleet. Tapahtumaan voi osallistua myös pelkästään kuuntelijana.

Musiikin perustana on runolaulukulttuurin piirissä elänyt vuosituhantinen musiikintekemisen estetiikka, jossa musiikki ei ole kappaleita, vaan pitkäkestoinen jatkumo. Muuntuvat sointivärit, erilaiset asteikot ja soittotekniikat muodostavat sointikentän, jonka tapahtumat elävät osallistujien mukana. Yleisöä ohjataan keskittymään, kuuntelemaan ja seuraamaan oman toimintansa vaikutusta kokonaisuuteen. 
Konsertin vetävät Arja Kastinen (MuT), Pauliina Syrjälä (MuT) ja Eva Väljaots (MM).

Konserttia edeltää Kanteletupa-työpaja Musiikkitalon Organossa 29.1.2023 klo 12–14. Työpajassa perehdytään kaikille mahdolliseen luovaan musisoimiseen pienkanteleilla.

Kanteletupa-konsertin alussa on lyhyt pohjustus, jossa myös uudet mukanaolijat ohjeistetaan konsertin kulusta. Paikalla on lainakanteleita niille, joilla omaa soitinta ei ole. Konsertti taltioidaan ja tapahtuman osallistujat voivat antaa kirjallista palautetta kokemuksestaan. Sekä kanteletupa-työpajoista että konsertista saatua materiaalia käytetään osana luovan dialogin tutkimushanketta.

Konsertti sisältyy 40 vuotta kansanmusiikin koulutusta Sibelius-Akatemiassa -kokonaisuuteen.

 

Musiikkitalo, Organo-sali

11.2.2023 klo 18-19

Liput 6,50-18€ Ticketmasterista