Valokuva Live Nation Finland (c) Brinkhoff-Moegenburg

Mamma Mia! Tähtitaivaan alla

Iso Puistotie-Ehrenströmintie-Itäinen Puistotie, 00140 Helsinki
Kaivopuisto

Alkuperäinen West End -musikaali Mamma Mia! nähdään ensi heinäkuussa ulkoilmaesityksenä Kaivopuistossa.

Alkuperäinen West End -musikaali Mamma Mia! nähdään ensi heinäkuussa ulkoilmaesityksenä Kaivopuistossa. Mamma Mia!:n aurinkoisesta tarina kertoo äidistä, tyttärestä ja kolmesta isäkandidaatista Kreikan saaren idyllissä. Hyvänmielen musikaalin tarina kulkee ABBAn hittien siivittämänä.

Yleisö pääsee seuraamaan esityksiä suurelta lavalta sekä valkokankailta varatuilta istumapaikoilta käsin. Kaivopuiston ulkoilmateatteriin tulee myös monipuolinen ruoka-ja juomatarjonta.

 

Mamma Mia! -musikaali sai ensi-iltansa Lontoossa huhtikuussa 1999. Tähän mennessä sen on nähnyt yli 65 miljoonaa ihmistä 16 eri kielellä. Suomessa musikaali nähtiin ensimmäisen kerran vuonna 2007, jolloin kolmen viikon aikana esityksen näki 75 000 katsojaa. Vuonna 2011 Mamma Mia!:sta tuli ensimmäinen länsimainen musikaali, joka on koskaan esitetty mandariinikiinaksi Kiinan kansantasavallassa. Broadwaylla musikaalia esitettiin 14 vuoden ajan.

Hittimusikaali on toiminut myös kahden menestyselokuvan pohjana. Judy Craymerin tuottamasta Mamma Mia! -elokuvasta tuli kaikkien aikojen tuottoisin musiikkielokuva, kun se julkaistiin vuonna 2008. Mamma Mia! Here We Go Again -elokuva sai ensi-iltansa heinäkuussa 2018, ja siitä tuli kaikkien aikojen menestynein musiikkielokuvan jatko-osa.

 

Kaivopuisto

13.-23.7.2023

 

Esitykset: 

13.7.  / 14.7. / 20.7. / 21.7. klo 19
15.7. / 22.7. klo 14 ja 19
16.7. / 23.7. klo 13
 

Liput 59,50€ Ticketmasterista, kesto n. 2 h 45 min, sis. väliajan

Esitetään englanniksi