Valokuva Koko Jazz Club / Mathias Sandberg

Mathias Sandberg

Hämeentie 3, 00530 Helsinki
Koko Jazz Club

Mathias Sandberg w/ Mikko Helevä & Teppo Mäkynen

Mathias Sandberg w/ Mikko Helevä & Teppo Mäkynen

Jazzkitaristi ja säveltäjä Mathias Sandberg, jota amerikkalaisessa musiikkilehdessä Jazziz Magazine on kutsuttu "yhdeksi Suomen parhaiten varjelluista salaisuuksista", kuuluu Suomen aktiivisimpiin jazzmuusikoihin. 

Hän on opiskellut New Yorkin Manhattan School of Musicissa ja Bostonin Berklee College of Musicissa, ja työskennellyt mm. Georg Riedelin, Pierre Swärdin, Peter Asplundin, Nick Mancinin, Jukka Eskolan ja Manuel Dunkelin kanssa.

Sandberg tekee vuosittain satakunta jazzkonserttia ja on kiertänyt sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Mathias Sandbergin debyytti soololevy The Doctor (2020) on saanut ylistäviä arvosteluja molemmilla puolilla Atlanttia ja sitä on soitettu ahkerasti jazzradiokanavilla Euroopassa, Yhdysvalloissa, Etelä-Amerikassa, Aasiassa ja Australiassa. Hänen pitkään odotettu uusi triolevy The Captain julkaistaan maaliskuussa 2023.

Koko Jazz Clubilla Sandberg yhdistyy uudelleen Mikko Helevän ja Teppo Mäkysen kanssa. Konsertissa kuullaan heidän omalaatuista ”hard swingin', groovy & soulful jazz”- sekoitusta vahvoilla melodioilla, rytmisesti leikkisää improvisaatiota ja lähes telepaattista yhteissoittoa.

Mathias Sandberg, kitara
Mikko Helevä, urut
Teppo Mäkynen, rummut

 

Koko Jazz Club

9.3.2023 klo 19

Liput 20 / 18 € Tiketistä, kesto avoin