Valokuva Nuoret 2023 / Ote teoksesta Forget About, 2021, animaatio (c) Heinä Loukimo.

Nuoret 2023

Nuoret 2023 esittelee uuden sukupolven taiteilijoita Helsingissä kevään aikana porrastetusti seitsemässä eri tilassa

Nuoret 2023 esittelee uuden sukupolven taiteilijoita Helsingissä kevään aikana porrastetusti seitsemässä eri tilassa: Helsingin Taidehallissa, Galleria G:ssa, Valokuvagalleria Hippolytessa, MUU Helsinki nykytaidekeskuksessa, Galleria Sculptorissa, tm•galleriassa ja Helsingin taidemuseo HAMissa.

Vuodesta 1939 asti järjestetty Nuoret-näyttely on yksi Suomen vanhimmista edelleen järjestettävistä kuvataidenäyttelyistä. Nuoret-näyttely on historiansa aikana nostanut esiin monia taiteilijoita, joista on sittemmin tullut kaikkien tuntemia: Tove Jansson, Eila Hiltunen, Juhana Blomstedt, Ville Andersson, Nastja Säde Rönkkö ja muita.

Nyt ensimmäistä kertaa näyttely laajenee seitsemään eri sijaintiin ympäri Helsingin keskustaa. Mukana on 36 nuorta kuvataiteilijaa. Heitä yhdistää ikä: kaikki ovat alle 35-vuotiaita. Moni on valmistunut kuvataidekoulusta, osa opiskelee. Tekniikat ja teemat vaihtelevat.

Nuoret 2023 -näyttelystä voit tehdä myös taidelöytöjä nousevilta nimiltä. Lähes kaikki näyttelyn teokset ovat myynnissä. Teoskatalogiin ja hinnastoon voi tutustua näyttelytiloissa.
 

Helsinki 

22.4. - 4.6.2023

 

Tapahtumapaikat:

22.4.-28.5. Helsingin Taidehalli, Nervanderinkatu 3
26.4.-21.5. Galleria G, Pieni Roobertinkatu 10
28.4.-21.5. Galleria Sculptor, Eteläranta 12
5.5.-28.5. Valokuvagalleria Hippolyte, Yrjönkatu 8-10
6.5.-28.5. MUU Helsinki nykytaidekeskus, Tallberginkatu 1 C Kaapelitehdas
10.5.-4.6. tm•gallery, Erottajankatu 9 B
11.5. HAM Helsinki, Eteläinen Rautatiekatu 8

 

Vapaa pääsy gallerioihin ja tapahtumiin; Helsingin Taidehalli 10/18€, alle 18-v. vapaa pääsy