Valokuva Kympin Lapset (c) Kati Saari

Taikalapset -näyttely

Mannerheimintie 13a, 00100 Helsinki
Musiikkitalo

Taikalapset-näyttely antaa kasvot lapsen syövälle ja luo toivoa, että syövästä voi parantua.

Taikalapset-näyttely antaa kasvot lapsen syövälle ja luo toivoa, että syövästä voi parantua.

Näyttelyssä nähdään kymmenen syövän sairastanutta lasta ja nuorta valokuvataiteilija Kati Saaren sadunomaisissa valokuvissa. Kuvattavat ovat olleet hoidettavana Uuden Lastensairaalan Taika-osastolla, josta näyttely on saanut nimensä. Taikalapset-näyttely on toteutettu yhteistyössä Kympin Lapset – HYKSin lapsisyöpäpotilaiden vanhemmat ja ystävät ry:n kanssa.

 

Inspiraation ja idean Taikalapset-projektiin Kati Saari sai, kun hän luki Varpu Hintsasen kirjan Valo joka ei kadonnutkaan. Kirjassa Hintsanen kertoo Senja-tyttärensä sairastumisesta ja lopulta menehtymisestä syöpään.

 

Nuorin näyttelyyn kuvattu lapsi on 2-vuotias ja vanhin 17-vuotias. Näyttelyssä kuullaan myös lasten tarinat joko heidän itsensä tai heidän vanhempiensa kertomana. Osa kuvattavista saa yhä hoitoa sairauteensa. Yhden lapsen syöpä uusiutui kuvausprojektin aikana.

 

Taikalapset-näyttely on myös juhlavuoden projekti, koska sekä Kympin Lapset että Kati Saari täyttävät tänä vuonna 40 vuotta. Valokuvien ja tarinoiden lisäksi näyttelyssä on nähtävissä Kati Saaren lapsille luomat fantasia-asut. Finnfoto on tukenut projektia.

 

Musiikkitalo, konserttisalin näyttelyvitriini

13.12.2022–1.1.2023

 

Vapaa pääsy