Eläinkuvaajan paratiisi: Konstan Helsinki
Toisinaan harrastuksesta tulee intohimo ja ammatti. Niin kävi helsinkiläiselle Konsta Punkalle.
Kettuja, sammakoita, pöllöjä ja peuroja. Jokaisella Konsta Punkan kuvaamalla villieläimellä on oma tunnistettava luonteensa. Nyt Konsta paljastaa parhaat paikat valokuvata eläimiä Helsingissä.
Helsingin oravakuiskaaja
Hypätään vuoteen 2011. Helsingin joukkoliikenteen bussi lähestyy Seurasaaren siltaa. Ovesta loikkaa 17-vuotias lukiolainen.
Kotikaupunginosassaan Pohjois-Helsingin Tapanilassa Punkka on jo valokuvannut fasaaneja ja rusakoita. Seurasaaressa häntä kiinnostavat erityisesti puolikesyt oravat. Jos pähkinöitä malttaa tarjota kurreille riittävän rauhallisesti, ne syövät jopa kädestä.
Konsta Punkka on sekä kärsivällinen että utelias. Malttaen hän luo eläimiin suhdetta, oppii niiden reitit ja rutiinit. Oravien kanssa hän unohtaa ajankulun. Punkan kuvissa oravat näyttivät erilaisilta kuin perinteisissä luontokuvissa. Hänen kuvaamat pörröhännät ovat kuin satumetsän ilmeikkäitä asukkaita, jokaisella on oma persoonansa. Myös kuvien jakelun Punkka tekee toisin kuin aiempien sukupolvien ammattikuvaajat. Hän lataa kuvat maksutta kaikkien nähtäville Instagramiin. Seuraajamäärät kasvavat nopeasti, lopulta niitä on yli miljoona. Seuraajat alkavat kutsua Punkkaa oravakuiskaajaksi.
”Seuraajat saivat minut tekemään valokuvausta ammatikseni”
Kiireisimpinä vuosina Punkka vietti 200 päivää ulkomailla valokuvaamassa. Niiltä matkoilta hän toi mukanaan hämmästyttäviä kuvia leijonista, lunneista ja jääkarhuista.
Punkka on julkaissut kuvistaan kirjan ja hänen kuviaan on ihailtu National Geographicissa ja BBC:lla.
Vaikka Punkka matkustaa edelleen, nykyisin häntä kiehtoo erityisesti pohjoismainen luonto ja oman kotikaupungin tutut eläimet. Helsingin neljä vuodenaikaa ja monipuoliset kuvauspaikat tarjoavat hänelle jatkuvasti uutta löydettävää. Pasilan betonikaupunginosassa hän kuvaa kettuja, Lauttasaaren rannassa joutsenia.
”En koskaan paljasta eläinten pesäpaikkoja, jotta eläimet saavat jatkossakin olla rauhassa”, Konsta sanoo.
Nykyään Konsta Punkka asuu Laajasalossa, jossa –aktiivisesta rakentamisesta huolimatta– on yhä monenlaista luontoa. Keväisin Punkka kuvaa Kruunuvuoren lammella sammakoita.
”Minua kiehtoo kontrasti kaupungin ja luonnon välillä. Haluan näyttää ihmisille, että meidän kotikulmilla asuu paljon muitakin kuin me ihmiset.”
Lähiluonto, tärkein luonto?
Punkka puhuu luonnonsuojelun ja lähiluonnon merkityksestä. Hiljattain Helsingin yliopisto tilasi Punkan kuvaamaan varpusia. Hän kuvailee liikuttuneena, millaista oli kuvata lapsuudesta asti tuttuja pikkulintuja Helsingin Kauppatorilla.
”Opin tutkijoilta, että varpusetkin ovat nykyään uhanalaisia.”
Seurasaari: pöllönpoikasten koti
”Oli kesäkuinen aamuyö. Ensin kuulin huhuilua. Olin Seurasaaressa, Helsingin kaupungin avoimessa ulkoilusaaressa. Ääni kertoi, että olen oikeassa paikassa.
Ja sitten jo näinkin sarvipöllön (Asio Otus) poikaset harjoittelemassa lentämistä. Enimmäkseen ne hypähtelivät kömpelösti oksalta toiselle. Jos siivet lepattivat liian hitaasti, ne saattoivat muksahtaa maahankin. Ihailin pöllöjen sinnikästä yrittämistä.
Oli vielä hämärää, joten kuvasin pitkiä kuvasarjoja isolla aukolla. Yhdessä kuvassa poikanen lensi suoraan minua kohti. Kuvasta tulee minulle hauska olo. Katsekontakti on minulle eläinkuvissa tärkeä ja tässä se on erityisen intensiivinen.Vietin Seurasaaressa monta aamua. Pöllöjen lentotaidot kehittyivät silmissä. Viikossa ne olivat jo niin taitavia, että ne kiisivät metsässä itsenäisesti. Olen nähnyt Seurasaaressa myös helmipöllöjä (Aegolius funereus).”
Vinkki: Kulje Helsingin puistoissa, metsissä ja kartanoiden pihoilla auringonlaskun ja -nousun aikaan. Näet taatusti enemmän eläimiä kuin päivällä.
Haltiala: rohkeita kettuja ja yllätyksiä ojissa
”Olen oppinut, että tietyillä eläimillä on kellontarkat rutiinit. Kettuemo tuli minua vastaan Haltialan pellon reunassa iltaseitsemältä. Niinpä seuraavana päivänä tulin paikalle jo vähän ennen seitsemää. Tarkistin valon suunnan, vedin päälleni maaston väristä kamo-verkkoa ja asetuin kamerani kanssa ojan reunaan makaamaan.
Usein ihmiset lenkkeilevät putkikatseisina musiikit korvissa eikä huomaa aivan vieressä olevia eläimiä ja aika harvoin minuakaan.
Sieltä se tuttu kettu jolkotteli. Kuin ihmeen kaupalla juuri minun kohdallani se pysähtyi ja kallisti päätään. Ei se minulle silti esiintynyt. Ehkä se kuuli hiiren tai myyrän, jonka se yritti saada kiinni. Vastaavaa loikkaa en ollut koskaan onnistunut kuvaamaan. Eläin on juuri oikeassa kohdassa suhteessa kameraan ja auringonlaskussa sen turkki näyttää kauniilta. Minut kettu taisi huomata vasta hyppynsä jälkeen. Se tuijotti minua korvat hörössä parin kuvan verran ja jatkoi sitten tyynesti matkaansa.
Vinkki: Jos sinulla on aikaa nelisen tuntia, kannattaa mennä kuljeskelemaan Pohjois-Helsingin Haltialaan, jossa on peräti kuusi luonnonsuojelualuetta. Pistäydy ainakin Niskalan arboretumissa eli puulajipuistossa. Kannattaa myös kuljeskella pitkospuita pitkin ikivanhojen aarnipuiden alueella. Saatat nähdä vaikkapa liito-oravan, kanahaukan tai harvinaisen päiväperhosen, loistokultasiiven.
Laskeudu alas ja näet aivan uuden maailman
”Toisinaan minua harmittaa, että ihmiset kammoksuvat hiiriä. Niitä pelätään ja ällöksytään. Omissa kuvissani pyrin kuvissani herättämään kiinnostusta kaikkia eläimiä kohtaan. Samaa luontoa me olemme.”
Konsta tuntee onnistuneensa kuvaajana, kun ihmiset kertovat lähteneensä hänen kuviensa innoittamana itsekin luontoon. ”Monelle luonto on outo ja vieras asia. Sen haluaisin muuttaa.”
Vinkki: Talvella valokuvaaminen vaatii kerrospukeutumista. Vältä kahisevia materiaaleja. Jos tiedät joutuvasi makailemaan lumessa, ota mukaasi myös makuualusta!
Konstan kursseilla opit luontokuvaajaksi
Konsta Punkka vetää myös luontokuvausretkiä. Yleensä vuoden haastavin retki suuntautuu Grönlantiin tai Färsaarille. Helpommallakin Punkan kuvausoppiin pääsee. Helsingistä matkustaa bussilla puolessa tunnissa Nuuksion kansallispuistoon, jossa Konsta Punkka vetää viikonlopun mittaisia luontokuvauskursseja. Niitä voi varata hänen sivustoltaan tai Polku hotellin kautta.
Jos Helsingistä haluaa postittaa luontoaiheisen kortin, Putinki-paperikaupasta voi ostaa Konsta Punkan kuvaamia eläinkortteja. Konstan omassa verkkokaupassa on myynnissä seinälle ripustettavia valokuvavedoksia.
Eläinkuvat: Konsta Punkka
Kuvat Konstasta: Aleksi Neuvonen