Käpylä – Helsingin hymykuoppa

Hieman Käpylän historiaa

Tervetuloa Käpylään, yhteisöllisen arkkitehtuurin taidonnäytteeseen. Kuulostaako mahtipontiselta? Ehkä, mutta Käpylän ainutlaatuisuus on todella pitkälti arkkitehtuurin ansiota. Voisi jopa sanoa, että arkkitehdit suunnittelivat täällä rakennusten lisäksi kokonaisen yhteisön. (Jopa Käpylän hellä lempinimi ”Helsingin hymykuoppa” on tiettävästi erään arkkitehdin keksimä – mutta siitä lisää myöhemmin!)

Kun nykyään kuljeskelee historiallisen Puu-Käpylän kaduilla ja ihastelee alueen idyllistä kauneutta, on helppo unohtaa, että Käpylä syntyi käytännölliseksi ratkaisuksi käytännölliseen ongelmaan. Kehnot asuinolot ja työolot olivat osaltaan vaikuttaneet vuoden 1918 sisällissodan taustalla, joten työväestön elinolojen parantaminen oli yksi kipeästi jakautuneen, vasta itsenäistyneen Suomen suurista tehtävistä. Samalla sodan jäljiltä oli saatava talous jälleen liikkeelle.

Miten siis tarjota nopeasti kasvavan 1920-luvun Helsingin työväestölle asuntoja mahdollisimman nopeasti ja edullisesti – ja samalla rakentaa ympäristöä, joka tukisi asukkaiden hyvinvointia? Nopeaa, halpaa ja vielä ihmisille hyväksi? Kuulostaa melkein mahdottomalta yhtälöltä. Käpylässä se kuitenkin ratkaistiin. Tai tarkemmin sanottuna kaksi nuorta arkkitehtia ratkaisi sen.

rentoutta

Historiaa, lämpöä

Puu-Käpylä on yksi varhaisimmista esimerkeistä, joissa standardoitua rakentamista sovellettiin kokonaisen asuinalueen mittakaavassa. Alue oli tuolloin pääosin metsää ja suota, ja ensimmäiseksi sen keskelle perustettiin saha.

Nuori arkkitehti Akseli Toivonen suunnitteli taloihin vakioidut puu- ja lautarakenteet, joiden ansiosta kaksi rakentajaa pystyi pystyttämään talon kahdessa viikossa. Aiemmin samaan olisi kulunut kolmelta rakentajalta kymmenen viikkoa. Ei hassumpaa.

Toivonen työskenteli Helsingin kaupungin sosiaalilautakunnassa ja oli innostunut puutarhakaupunkiaatteesta. Hänen myötään sen ihanteista tuli Käpylän suunnittelun kantava periaate.

Huhtikuussa 1920 rakennusten suunnittelijaksi valittiin arkkitehti Martti Välikangas. Hän oli opiskellut ulkomailla ja ihastunut erityisesti Umbriassa sijaitsevan keskiaikaisen Gubbion kaupungin italialaiseen arkkitehtuuriin. Käpylän pylväitä ja kaaria katsellessa on helppo kuvitella, millaisella innolla nuori, vasta 26-vuotias Välikangas tarttui tehtävään. Ei aivan Italiaa, mutta kokeilevaa, rohkeaa ja leikkisää arkkitehtuuria, joka kurkottaa reilusti arkisen käytännöllisyyden yläpuolelle!

Ensimmäiset asukkaat muuttivat Puu-Käpylään vain yhdeksän kuukautta sen jälkeen, kun Välikangas aloitti suunnittelutyönsä. Sitä voi jo kutsua tehokkaaksi.

Käpylä on syntymästään lähtien houkutellut arkkitehteja ja arkkitehtuurin ystäviä läheltä ja kaukaa. Toisin kuin monet muut nopeasti ja standardoidusti rakennetut alueet, Käpylä on kestänyt aikaa erinomaisesti. Yli sata vuotta myöhemmin – ja 1960-luvulla täpärästi vältetyn purkamisen jälkeen – kaupunginosa on edelleen yhtä elävä, kukoistava ja rakastettu. Purkamiselta sen pelasti vahva kansanliike, jossa olivat mukana muun muassa käpyläläiset ja arkkitehtiopiskelijat. Näin käy, kun arkkitehtuuria suunnitellaan ihmisiä ajatellen.

Entä sitten se hymykuoppa? Vuonna 1929 norjalainen arkkitehti osallistui Helsingissä pohjoismaisille arkkitehtipäiville. Tarinan mukaan hän päätyi pitkän juhlaillan jälkeen vaeltelemaan Käpylään aamuyön tunteina. ”Löysin hymykuopan Helsingin poskesta”, hänen kerrotaan tokaisseen. Tai näin ainakin tarina kertoo.

Keitä Käpylässä sitten asuu?

Alun perin uudenlaiseksi työväestön asuinalueeksi rakennettu Käpylä on vuosien saatossa houkutellut myös paljon taiteilijoita, muusikoita, toimittajia ja muita luovien alojen ammattilaisia.

Mutta tarkemmin katsottuna käpyläläiset ovat ihmisiä, joilla on lapsia, koiria ja kissoja. Ihmisiä, jotka tykkäävät rakentaa ja korjata itse. Joita eivät pienet sisätilat haittaa, kun ulkona on tilaa sitäkin enemmän. Jotka rakastavat luontoa ja puutarhassa hieman käyneiden omenoiden tuoksua. Jotka yleensä pitävät naapureistaan eivätkä kiroile – ainakaan kovin paljon – heitä auttaessaan. Ja jotka ymmärtävät, että kun jokin on puinen ja yli sata vuotta vanha, se myös on puinen ja yli sata vuotta vanha.

Puu-Käpylässä on edelleen paljon kaupungin vuokra-asuntoja, ja vaikka omistusasuntojen hinnat ovat nousseet reippaasti, Käpylästä ei ole tullut ”tylsän keskiluokkaista”. Alue on säilyttänyt kirjavuutensa, ja tietty boheemi henki elää siellä edelleen.

Käpyläläiset ovat aktiivista ja yhteiskunnallisesti valveutunutta väkeä, joka on valmis pitämään ääntä kaupunginosansa ja naapureidensa puolesta. Puoluepolitiikan kartalla Käpylä on perinteisesti kuulunut Helsingin puna-vihreisiin alueisiin. Kaupunginosa on erityisen suosittu pienten lasten perheiden keskuudessa. Jos jossain, niin Käpylässä ei ole mitenkään harvinainen näky nuori koti-isä, jolla yksi lapsi kulkee kantorepussa, toinen rattaissa ja pari muuta siinä sivussa.

”Tykkään asua täällä, koska täällä on paljon luontoa eikä liikaa ihmisiä. Ja täällä on kaunista.” – Aleksi, 13

”Täällä ihmiset ovat kivoja ja ystävällisiä.” – Elias, 13

…entä millaista Käpylässä on asua?

Puu-Käpylän taloihin saatiin sisävessat ja kylpyhuoneet 1970-luvun alussa, kun alue oli päätetty säästää ja kunnostaa. Nykyään kodeista löytyvät tietenkin kaikki tarpeelliset – ja jonkun mielestä tarpeettomatkin – mukavuudet. Käpylässä asuminen vaatii silti edelleen tietynlaista ”kyllä me tämä hoidetaan” -asennetta. Talvella saatat päätyä työntämään autoja ylös mäkeä tai irti lumikinoksesta, kellarista etsitään naapurin kadonnutta kissaa ja välillä pohditaan porukalla, mitä tehdä naapurin lasten pelastamalle linnunpoikaselle.

”Rento, rauhallinen, onnellinen, maanläheinen, vähän villi, konstailematon, aidosti cool, kollektiivinen, yhteisöllinen – eloisa!” Näillä sanoilla paikalliset kuvailevat Käpylää, kun heitä pysäyttää juttelemaan kadulla, kirjastossa, Kylätalolla, ravintola-baari Sophiessa tai yhteisöllisessä Saurahuone-kahvilassa.

Photo Saurahuone Käpylä

Käpylän kaduilla kulkiessa ja paikallisia katsellessa alkaa ehkä hahmottua tyyli, jota jotkut helsinkiläiset kutsuvat pilke silmäkulmassa Käpylän kansallispuvuksi. Siihen kuuluu todennäköisesti parhaat päivänsä nähnyt villapaita, ehkä vanhaa Marimekko-raitaa, sadetakki ja kumisaappaat – satoi tai paistoi. Mutta hei, asu on mukava, sympaattinen, maanläheinen ja helposti lähestyttävä. Aivan kuten Käpylä.

Miksi Käpylä?

Käpylästä löytyvät melkein kaikki hyvän elämän ainekset: mahtavat naapurit ja vahva yhteisö, kauniit puutarhat ja kaupunkiluonto, leikkipuistot ja monipuoliset liikuntamahdollisuudet sekä kaikki tarpeelliset palvelut palkituista ruokakaupoista musiikkipaikkoihin, karaokepubeihin, pizzeria- ja burgeripaikkoihin – usein myös vegaanisilla vaihtoehdoilla – sekä baareihin ja paikallisiin festivaaleihin. Tietenkin alueella on myös päiväkoteja ja kouluja, eläväisiä yhteisötiloja niin nuorille, lapsille kuin aikuisillekin sekä kirjasto tapahtumineen ja kirjailijavieraineen. Merikin on lähellä: Vanhankaupunginlahdelta löytyy yksi Helsingin parhaista kalapaikoista.

Photo Jussi Hellsten

Käpylässä voisi helposti elää hyvää elämää poistumatta kaupunginosasta juuri lainkaan. Kun kaipaa kaupungin vilinää, Helsingin keskustaan pääsee nopeasti pyörällä, ratikalla, bussilla tai junalla. Yöelämän perässä ei tarvitse lähteä Kalliota tai Vallilaa kauemmas – molemmat ovat käytännössä Käpylän naapurissa. Ja muukin maailma on lähellä: bussilla tai junalla Helsinki-Vantaan lentoasemalle pääsee noin 20 minuutissa.

Lyhyesti: Käpylässä yhdistyvät kaupunki- ja kyläelämän parhaat puolet. Ja kuka nyt voisi vastustaa hymykuoppaa?