Vinkkejä itsenäisyyspäivän viettoon Helsingissä


Joulukuun kuudes 1917. Päivä, jolloin Suomesta tuli itsenäinen maa.

Helsingissä itsenäisyyspäivä näkyy kaduilla, toreilla ja koti-ikkunoiden sinivalkoisissa kynttilöissä. Päivän voi aloittaa kävelyllä Hietaniemen hautausmaan kynttilämeren äärellä, jatkaa lehtiä selaamalla ja kahvilla Oodissa ja päättyä Senaatintorille opiskelijoiden soihtukulkueen saapuessa. Illan tullen kaupunki hiljenee hetkeksi Linnan juhlien ajaksi, mutta ravintolat, klubit ja saunat pitävät tunnelmaa yllä pitkälle yöhön. Tänä vuonna juhlapäivä osuu lauantaille – täydellinen hetki nauttia Helsingin omasta juhlalumosta.

Näillä vinkeillä pääset kiinni itsenäisyyspäivän tunnelmaan pääkaupungissa.

Christmas market in Helsinki
Jussi Hellsten


Perinteet ja kulttuuritärpit

Yksi helsinkiläisten itsenäisyyspäivän vakioista on kävely Hietaniemen hautausmaalle. Kynttilöiden meri on vaikuttava näky vuodesta toiseen, oli lunta tai ei. Hietaniemessä voi seurata myös opiskelijoiden soihtukulkueen lähtöä: seppeleenlasku sankariristille on klo 15.30, kulkue starttaa kappelilta noin klo 16.30 ja päättyy Senaatintorilla n. klo 18.

Kun kaupunki hämärtyy, ikkunoille ilmestyvät kahdet kynttilät, ja sisäpihoilta kajastaa valojen hehku kun monilla sovhilla seurataan Linnan juhlia. Samalla kaupunki kuitenkin jatkaa elämäänsä: osa museoista, kirjastoista ja yleisistä saunoista on auki, ja ravintolat sekä baarit täyttyvät juhlapäivän viettäjistä. Konsertteja löytyy joka puolelta kaupunkia.

Vinkki: jos haluat nauttia päivän rauhallisemmasta puolesta, suuntaa kävelylle Vallilan tai Käpylän puutalokaduille. Lumen kanssa ne ovat erityisen kauniita, mutta hiljainen talvikaupunki toimii ilmankin.

Auki olevat saunat

Joulukuun aikana ja aina uuteenvuoteen saakka suurin osa Helsingin julkisista saunoista palvelee aamusta iltaan. Tässä seitsemän saunaa, jotka ovat auki myös itsenäisyyspäivänä:

Allas Pool klo 8–21
Kotiharjun Sauna klo 14–21.30 (viimeinen sisäänpääsy klo 20)
Kuusijärvi (Vantaa) klo 9–21
Löyly klo 9–23 (lounastauko klo 11–13)
Laguuni (Espoo) klo 9.30–21.30
Sauna Hermanni klo 14–19 (viimeinen sisäänpääsy klo 18)
Uusi Sauna klo 16–24

Photo Uusi Sauna / Sanna Kaesmae
Helsinki sauna experience

Auki olevat museot

Itsenäisyyspäivä ei sulje kaikkia museoita – ja päivä onkin hyvä hetki piipahtaa kulttuurin pariin. Mannerheimin kotimuseo Kaivopuistossa tarjoaa katsauksen marsalkka Mannerheimin elämään ja Suomen itsenäistymisen vaiheisiin. Lasten kanssa liikkeellä? Median museo Merkin Peppi Pitkätossu -näyttely on hauska valinta! Auki olevia museoita:

Didrichsenin taidemuseo klo 11–18
Gallen-Kallelan Museo klo 11–17
Museo Leikki (Espoo) klo 10–16
Mannerheim-museo klo 11–17
MERKKI – Median museo ja arkisto klo 11–17
Sotamuseo (Suomenlinna) klo 11–16.30
Paradox Museum klo 9–20
Suomenlinnan museo klo 10.30–17

Photo Volker von Bonin

Lisää auki olevia kohteita


Joulumarkkinat, keskustakirjasto, kirkot ja monet muut kohteet palvelevat myös 6. joulukuuta. Tässä valikoituja tärppejä:


Tuomaan Markkinat, Senaatintori klo 11–20

Flying Cinema Tour of Helsinki klo 10–20

Luontokeskus Haltia (Espoo) klo 10–17

Keskustakirjasto Oodi klo 12–18

Heureka (Vantaa) klo 10–18

Hietalahden kauppahalli klo 10–16

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha (ulkopuutarha) klo 9–20

Kallion kirkko klo 9–19

Korkeasaaren eläintarha klo 10–16

SkyWheel Helsinki klo 11–19

Talvipuutarha klo 10–16

Vanha kauppahalli klo 10–17

Photo Tuomas Uusheimo
Oodi - Helsinki library, a building with a curved roof


Itsenäisyyspäivään kuuluu monenlaisia konsertteja, tansseja ja juhlia. Tässä muutama poiminta! 


Itsenäisyyspäivän tapahtumia: 


Auki olevat neuvontapisteet

Lisää itsenäisyyspäivän aukioloja – esimerkiksi ravintoloita ja kahviloita – löytyy tästä (PDF).


Jos haluat henkilökohtaista matkailuneuvontaa itsenäisyyspäivänä, löydät apua mm. näistä pisteistä:


Helsingin matkailuneuvonta (Aleksanterinkatu 24) klo 10–16
Suomenlinnan vierailijakeskus (Rantakasarmi) klo 10–16

Photo Visit Finland

Katso paikat kartalla: